Aaveiden Turku

Kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista

 

Kirjoittaja: Artemis Kelosaari
Kuvittaja: Suvi Kari

 

Turkua voi kutsua tuhansien aaveiden kaupungiksi. Kun sen katuja vaeltelee, kulman takaa voi tulla vastaan kappale synkeää historiaa.

 

26,90  sis. alv.

Varasto loppu

Vuosisatojen ajan Suomessa oli vain yksi todellinen kaupunki: Turku, Åbo, Aboa. Sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229. Kahdeksaansataan vuoteen mahtuu lukemattomia ihmiselämiä. Ja kuolemia. Joskus toisen ihmisen puukosta, teloittajan kirveestä tai omien käsien kaulaan sitomasta köydestä. Moni traaginen ihmiskohtalo on kadonnut historian hämäriin. Kaikki eivät lepää rauhassa, vaan ovat päätyneet antamaan aihetta kummitustarinoille.

Turkua voi kutsua tuhansien aaveiden kaupungiksi. Kun sen katuja vaeltelee, kulman takaa voi tulla vastaan kappale synkeää historiaa.

Aaveiden matkassa kuljetaan kaupungin historiallisille merkkipaikoille Turun linnaan, Tuomiokirkkoon ja Vanhalle Suurtorille. Kummitukset viihtyvät vanhoissa arvorakennuksissa, kuten pääkirjastossa, Sirkkalan kasarmilla, Åbo Svenska Teaterissa ja Priiman talossa. Käymme Luostarinmäen, Vartiovuoren ja Kerttulinmäen kukkuloilla. Teemme matkan myös Brinkhallin kartanoon ja lopuksi annamme äänen Turun ylioppilaskylän urbaaniaaveille.

Aavetarinoissa ovat mukana Turun linna, Luostarinmäki & Vartiovuori, Turun pääkirjasto, Kerttulinmäki & Sirkkala, Brinkhallin kartano, Vanha Suurtori, Turun tuomiokirkko, Åbo Svenska Teater, Bar Rento sekä Turun ylioppilaskylä.

Tervetuloa matkalle Turkuun, tuhansien aaveiden kaupunkiin!

  • Kovakantinen kirja
  • 110 sivua
  • ISBN 978-952-7100-70-7
  • Kustantaja: Haamu Kustannus
  • Julkaisuvuosi: 2019

Artemis Kelosaari on kirjailija, toimittaja ja romantikko, joka inspiroituu historiasta sekä kaikesta kummallisesta ja kauhistuttavasta.

Suvi Kari on kuvittaja, joka liikkuu sujuvasti ylisen ja alisen välillä kuvittaen kummitusten lisäksi myös keijukaisia, jättiläisiä ja satuhahmoja.

Paino 0,33 kg (kilogramma)
Mitat 18 × 18 × 1,5 cm (senttimetri)

Saatat myös pitää...

Shopping Cart
Scroll to Top