Muinaiseen Pohjanmaahan on yhdistetty tarinoita amatsoneista ja naisten hallitsemista alueista. Sellaisia on toki voinut ollakin. Salaperäinen naisten vesihautauspaikka sen sijaan ei ole myytti, vaan täyttä totta.
Terra feminarum – naisten maa
“Naistenmaata asutti amatsoneiksi kutsuttu naissoturien kansa.”
Naistenmaasta kerrotaan saksalaisen papin Adam Bremeniläisen vuonna 1075 kirjoittamassa pohjoisten alueiden maantiedettä, ihmisiä ja tapoja käsittelevässä teoksessa. Adam ei tosin itse ollut käynyt pohjoisessa, mutta hän kirjoitti kuulemiensa tarinoiden perusteella. Hänelle kerrottiin, että Terra feminarum sijaitsee jossakin ruotsalaisten hallitsemien alueiden itäpuolella. Merenkävijöitä varoitettiin amatsoneista, joiden tiedettiin ainakin myrkyttäneen alueelleen tunkeutuneet ruotsalaiset joukot. Eräiden mukaan naisten maa on jossakin Pohjanlahden rannikolla sijainnut Kvenland-niminen alue, sillä kven-sana liitetään naista germaanisiin naista tarkoittaviin sanoihin.
Pohjolan matriarkka
“Ohhoh vanha Väinämöinen! Joko sie minut lupasit pimeähän Pohjolahan oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi? En sinä pitkänä ikänä, kuuna kullan valkeana lähe Pohjolan tuville, Sariolan salvoksille, miesten syöjien sijoille, urosten upottajille.”
Seppä Ilmarinen
Kalevalaisissa runoissa kerrotaan Väinämöisen ja Ilmarisen pelkäämästä Pohjolasta, jota johti matriarkka Louhi. Kansanrunoissa Louhea kutsutaan myös nimillä Lovetar, Loviatar ja Louheatar. Hän oli samanistisilta taidoiltaan jopa Väinämöisen veroinen noita, joka osasi muuttaa itsensä eläimeksi, käskeä taivaankappaleita ja ilmoja, parantaa ja luoda (yleensä vitsauksia). Louheatar mainitaan runoissa susien kantaäidiksi. Kalevalaiset sankarit toisaalta pelkäsivät Pohjolaa ja puhuivat siitä erilaisten uhkien tyyssijana, toisaalta kadehtivat sen rikkauksia ja havittelivat Louhen ihmeellisen kauniita tyttäriä. Ehkäpä Louhen ilkeä maine oli vain kateellisten panettelua!
Leväluhta – naisten leposija
“Lammen pohjassa olleiden lähteiden arveltiin ulottuvan aina tuonpuoleiseen asti, sillä niistä virtaava vesi oli raudankarvaista, veren ja elämän ikiaikaista väriä.”
Siinä missä edellä mainitut ovat myyttejä, on Isonkyrön Orismalassa sijaitseva rautakautinen Leväluhdan vesikalmisto todellinen. Sieltä löydetyt, punertavan veden värjäämät luut ovat kuuluneet pääosin naisille. Lähdepohjainen lampi tai pieni järvi on ollut käytössä hautapaikkana 300-800-luvuilla, jona aikana Pohjanmaalla oli vaurasta asutusta. Tutkijoita askarruttaa edelleen, miksi pieni osa väestöstä haudattiin veteen, eikä kiviröykkiöhautoihin tai polttokenttäkalmistoihin, kuten muut ihmiset? Näillä naisilla on täytynyt olla jokin harvinainen ominaisuus, joka liittää heidät tähän veden elementtiin. Leväluhdasta on myös löytynyt soljen koriste, johon on upotettu punaisia granaatteja – samoja jalokiviä, joita jumalatar Freija kantoi maagisessa Brisingamen -kaulakorussaan.
Lue aiheesta lisää Maagisen matkaoppaan Leväluhtaa käsittelevästä luvusta!
Lainaukset kirjasta Riina Peltonen: Noitia, kalloja, vedenhenkiä – Maaginen matkaopas Pohjanmaalle. Haamu 2021.
